sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Helsinki Winner 2012

Huh, pitkä päivä takana ja jaloissa painaa ! Siitä huolimatta Messukeskuksessa oli oikeastaan varsin mukavaa, eikä minun tarvinnut kuvata kuin muutamat koirat. Mitä vähemmän kuvattavaa, sitä vähemmän masennusta epäonnistuneista kuvista ! Hehe. Mustat puudelit juoksemassa huonossa valaistuksessa... voitte arvata, että ihan ei suurin osa kuvista ole lähelläkään julkaisukelpoista...

Herätys oli tänään aamulla siinä viiden jälkeen. En taaskaan nukkunut juuri yhtään, joten herääminen ei tuottanut vaikeuksia. Messariin suuntasimme puoli seiskan aikoihin ja siellä päästiin heti varaamaan tavaroillemme parhaat paikat häkkialueelta. Äkkiä siihen sitten tulikin sellainen tungos, että minulla oli olo kuin jaloissa pyörivällä kivenmurikalla........

Kukan ja Jonnan junnukehän jälkeen päivä kuluikin aamua mukavemmissa merkeissä kun ei tarvinnut vain yksinään istuskella muiden trimmatessa puudeleita erillisessä trimmausteltassa. Tyttöjen kanssa kiertelimme messualuetta, ja mukaani tarttui ainoastaan yksi ostos ! Vaikka kaikkialla oli tietenkin myynnissä lähinnä koiratavaraa, tämän juttusen ostin Nuutille. Vielä en siitä kuitenkaan sen enempää paljasta... hoho ;) Huomenna voi olla että rahaa kuluu enemmänkin, mikäli vain paikan päälle raahautua jaksan.

Kameran posterisaatiotehoste oli cooool. Minä ja serkkuni Kukka 12 v. :) ... sekä yksi puolikas sormeni !

Olimme tänään onneksi liikenteessä kahdella autolla, joten vähän ennen viittä lähdettiin Kukan ja Jonnan kanssa kodin kautta tallille. Ensin kuitenkin nautittiin vähän "puudelibuffan" herkkuruokia, joita oli monta trimmauspöytää vääränään. Ai että maistui hyvältä monen tunnin nälkiintymisen jälkeen... !

Taivaallista... ♥

Tallille saavuttiin joskus ehkäpä kuuden maissa ja tytöt auttelivat parhaansa mukaan Nuudelin harjaamisessa sekä muissa puuhissa. Erityisesti Kukka oli innokas ja tomera toimissaan, vaikka heppanen vähän näyttikin hapanta naamaa ja tömisteli jaloillaan maata. Pidin Nuutin kyllä kaiken varalta riimussa, mutta hienosti Kukka kuitenkin mm. loimittamisestakin selvisi :) Jonna taisi keskittyä pääosin touhujen kuvailemiseen... :D

Maneesissa hengattiin hepan kanssa pitkä tovi ja juuri kun ajateltiin että jee kohta toi toinen hevonen varmaan lähtee talliin ja saadaan koko alue käyttöömme (olisi voinut laskea Nuutin irralleen) niin eiköhän paikan päälle paukkaa oikein useampi ratsukko ! Are you kiddin' me? Lauantai-ilta, kello vähän vaille kahdeksan, ja maneesissa alkaa ruuhka-aika...? Okei, ihan normi juttu. Jäi siis heppa narun päähän, mutta ihan suloisia kuvia saatiin kuitenkin muistikortille ennen "ryysistä" tallennettua :)


Nuutti ja tytöt :)
Kumpi taluttaa kumpaa?

Huomenna lähdetään tyttösten kanssa tallille päivällä valoisan aikaan, eli viimein luvassa toivon mukaan hyvää talvista kuvamatskua ! :) Sääolosuhteetkin kun vielä sattuisivat olemaan puolellamme niin olisi aika hieno juttu. Tässä nyt kuitenkin teille joitakin kuvia tältä päivältä, sekä näin loppuun taas uusi joulukalenterin luukku avattavaksi...................... :)


P.S. Leikkasin tänään hiuksiani ! Vähän noista kuvista ehkä näkee, mutta ei kyllä ole valmista vielä ! Otin vain alkuun pois huonot latvat ja nyt pohdin että mitenkä sitä tästä sitten jatkaisi. Ehkä joku päivä olen jopa niin rohkea että uskallan käydä ostamassa itselleni jonkun kivan hiusvärin laitettavaksi........ ! Uuu uu.

12 kommenttia:

  1. Mä tykkäisin jos tekisit tähän joulukalenteriin esim. jonkun reseptin! :) siis hepoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, pitää katsoa josko joku herkullinen löytyisi ! Kiitos ideasta :)

      Poista
  2. Jossain luukussa vois olla joku kilpailu, piirrustus tai valokuvaus. Ja se varustepostaus vois olla täällä joulukalenterissa:) Tai sit semmonen sun tallipäivä kuvina tai teiän tallialue kuvina kun en oikein oo niinku perillä, et mimmonen se talli on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirrustuskilpailu ja varustepostaus on ainakin tulossa, mutta en tiedä ovatko joulukalenterissa koska esim. varustepostauskin vaatii niin monta erillistä tekstiä... :) Ton tallipäivä kuvina voisin kyllä tehdä ja jonkinlaista talliesittelyäkin ehkä, kiitos ideoista ! :)

      Poista
  3. Hyvä jos tulee hyvää talvista matskua, niin osallistuhan mun valokuvakilpailuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ei tullut mitään kovin ihmeellistä mutta jos vaan suinkin saan jotain mahdollisimman onnistunutta ikuistettua niin toki ! :)

      Poista
  4. Toi on niin hyvä kuvasarja tuolla sun joulukalenterissa kun Nuba ottaa hatkat XD oikeesti nauran tolle niin vedet silmissä <3 ihana eläin :DD

    Niin ja oli mulla oikeesti ideoitakin tohon joulukalenteriin ;o nää voi olla tyhmiä mutta koitan auttaa, joten ei tuomita ;c

    Mutta esim joku joulujuttu (hehe kertoopas paljon, mutta siis joku sellane postaus että mikä sun mielestä tekee joulun, tai jotai parasta joulussa tms)
    Sitten NUUTIN JOULU :c sun pitää kertoa miten Nuba viettää joulua !
    Ja sit voisit avata Nuutin salaiset kansiot ja kertoo siitä jonkun tarinan mitä et oo vielä täällä kertonut (kuvien kera ofc)!
    Kiva olis myös esim videopostaus kun ratsastat Nuutilla tai joku tallipäivävideopostaus tai joku D:
    Ja sit ois kiva kans et kertoisit sun talviratsastusvarustuksesta et miten hitsissä pysyt lämpimänä kun kiidät pellolla täyttä sataa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah hä on ♥ ;)

      Oooh tuomitsen sinut vankilaan istumaan hävytön kehtaatkin tänne mun blogiin kommentoida -.- EI VAAN... JEE kiitos ideoista !! ;) Pistän noi ylös ja ryhdynkin suunnittelemaan, hihi !

      Poista
  5. Olit sitten ihan siinä lähellä tuolla Helsinki Winnerissä, kun ite olin siinä labbisten kehällä ja tais olla siinä puudelien läheisyydessä. :D Sulosia kuvia nuutista! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa ! :D mä en ollu yhtään perillä muista roduista kun mun päätyönä oli torkkuminen jossain retkituolissa... :D

      Poista
  6. Oli kyl tosi hauska joulukalenterin luukku! En voinu minkään, mut nauratti kyllä tuo Nuutin paikalta poistuminen,vaikkei se varmast silloin ollu kiva asia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no hyvä jos nauratti ! :D Kyllä se sillonki vähän huvittavaks sit kävi kun juostiin hepan perään ja napattiin se kiinni... ;D pelkäsin et se vetää jotku lipat jäisellä tallinpihalla mutta tais pystyssä pysyä :D

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !