maanantai 26. maaliskuuta 2012

Infinity times infinity, that's how much I love you

Minun piti jo eilen lisäillä tänne niitä Lauran ottamia kuvia lauantain rataharjoituksista (tarkemman selostuksen voitte lukea aiemmasta postauksesta), mutta sain aikaiseksi vasta tänään. Oli kyllä kiva vielä Tiinan kautta kuulla positiivista kommenttia radastamme, Kainulainen oli kuulemma suorastaan hämmästellyt kuinka Nuutti kantaa itsensä niin hyvin ja helpon näköisesti :) Se liikkuukin nykyään varsin kivassa, tasaisessa muodossa ja kuten Eevakin on sanonut; todella tyytyväisenä. Lisäksi Kainulainen oli sanonut, että minulla voisi olla allani vielä räjähdysherkempikin hevonen ja saisin ratsastettua sen. Ihan mielettömän kiva kuulla kehuja noin kokeneelta koulutuomarilta, toivottavasti näitä rataharjoituksia todella pidetään samalla tapaa myös jatkossa ! Seuraavaksi kerraksi treenaamme epäkohtia oikein olan takaa ja yllätämme Kainulaisen kehityksellämme... ;)

Eilen Inari kävi keventelemässä Nuudelin, kun en itse päässyt (piti vaihteeksi kuskata veli treeneihin, kun äiti lähti koiranäyttelyihin Lohjalle...) ja tänään heppasella oli kävelypäivä, eli taluttelin sitä ulkosalla Jonnan tunnin ajan. Ihanaa kun siirryttiin kesäaikaan ja on valoisaa pidemmälle ! Kunhan pääsee taas kentällä ratsastelemaan, niin ei aina tarvitse pitää maanantaita vaparina :) Mutta juups... Nuutti oli tänään melko pirteänä, maneesin takanakin oli niin hurjan jännittävää, että piti oikein puhista ja säpsyä ! Hassu :) Vähän ennen seitsemää vein hepan talliin, annoin mössöt ja kipitin maneesiin. Piti käydä kertomassa Eevalle rataharkoista ja näyttämässä arvostelut :) Laitoin hänelle kyllä jo viestiä lauantaina, muttaa... kuitenkin. Eeva sanoi, että paperit olivat hyvät ja juu, tuosta on hyvä jatkaa :) Ensi tunnilla treenailemme sitten tuota A-merkin rataa sunnuntain kisoja varten !

Hiemanko pelottavaa muuten ! Vein yksi päivä Nuutille tuollaisen normi pellavansiemenöljypullon, jonka kyljessä sanotaan, että mikäli öljyä menee tekstiileille, niin ne pitää pestä heti huolella, sillä kuivuessaan öljy voi syttyä palamaan ihan itsestään ;o ?! En ole ennen tiennyt ! Kuinka moni on? Hui, kiva jos joku pyyhkii pullon esim. paperilla, heittää sen roskiin ja se syttyy siellä palamaan... siinä sitä sitten ollaan ;o Eli juu, kannattaa varmaankin ihan pestä pullo, mikäli mönjää valuu yli (le smart me) !

Tässäpä tosiaan vielä nämä Lauran ottamat upeat kuvaset toissapäivältä :) Bubbee, suloinen poika ! Katsokaa kun on oikein vatsakin vedetty sisään ja kaikkea... ;) Kommentoikaa ihmeessä ihanaiset jookos !

Alkuravailua...

Oli pakko liittää tähän loppuun vielä tämä ihana biisi, jonka löysin taas - kiitos MTV3:lla eilen alkaneen Koston ♥ Jotenkin tykkään ihan hirveästi aw. Myös tuo sarja vaikutti varsin lupaavalta, katson siis jatkossakin ;)

Angus & Julia Stone - For You

16 kommenttia:

  1. mitä oon tässä sanonutkaan et oot pro rider! ;) älä vähättele ittees ku oot oikeesti tosi taitava, ja kehitytte koko ajan nuutin kanssa! :)<3


    nyt todistan vielä etten ole robotti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai katsos, sulla ei oo sitä robottijutskua enää ! ;o :D

      Poista
    2. No tuli se vähä yllätyksenä ! Luulin eka et se vitsailee sillee "just kiddin' oot iha surkee" ja sit olin vaa iha ???? :D Mut aw kiitos kiva kuulla ettei ny iha samas pistees junnata aina vaa...... :'-----) Muistan kyl sitä aikaa ku mietin et riittääkö se muoto ees A:han, mutta nähtävästi nyt riittää oikein hyvin ku oikee kehu Nubebubee ;)

      Haha ei ole enää ku poistin sen ! ;) Nyt voivat robotitkin kirjoitella minulle ♥

      Poista
  2. Mäkin sivusilmällä ja -korvalla katselin ja kuuntelin tota sarjan aloitusta, kun olis pitänyt lukea... Samaa biisiä kuuntelin, tuli vähän Ellie Goulding mieleen (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, lukeminen onnistu varmaan hyvin? ;----D Mulla tuli myös iha se mielee !! Rupesin vaa kuuntelee et jummi tää ihana biisi ja sit äkkii googlettelemaan ku en muistanu nimee :D

      Poista
  3. Mikä kamera on käytössä?

    VastaaPoista
  4. Nuutti näyttää tosi veikeeltä noissa kuvissa, hyvinhän tuo näyttäisi liikkuvan (: Ja hei hirmuisesti vielä ONNEA !!! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos ! Kyllä se ajoittain liikkuu tosi kivasti ku vaa muistaa ratsastaa... :) THANKS ♥

      Poista
  5. Miks mä AINA missaan niiden sarjojen aloitukset mitä haluaisin katsoa?? :DD Eikä!!! Pitäis seurata 24/7 tätä sun blogia ettei mikään mene ohi, hehh... Tai no, niinhän mä melkein teen XDDD

    Ihana vatsalihas Nuutilla <3 Muistan viime kesänä kun me löydettiin sellainen ihme Masalta! :D Nyt vaan odotellaan talvikarvan tippumista (you wish......), että näkee kuinka paljon sen lihakset on kasvaneet talven aikana :)

    Ja hei! Pieni kysymys, että miten oot saanut noiden välilehtien painikkeet pienemmiksi? Pohdiskelin sitä tuolla oman blogini puolella kun tein uuden ulkoasun, mutta oon niin käsi html:n kanssa etten osaa pienentää niitä... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei ! :'----D Mä oon nyt yrittäny just olla oikee tarkkana etten missaa mitää ku niit aina mainostetaa nii kauan ennen ku ne alkaa et ehtii unohtaa ja sit huomaa jossain vaiheessa että nonni alkanu jo kauan sitte..... !

      Eikö ! ;) Se on aina nii huvittava kattoo kuvii ja huomaa et toinen oikee tekee hommii :D HAAHA joo sitä odotellessa ! Sitte sieltä karvan alta paljastuu joku kunnon habanero ;) Onneks Nuutilla säilyy läpi vuoden tosi lyhkänen karva ! :D

      Siis noi tuolla bannun alla? En muista tehneeni niille mitää ;o Eiku hei ootas... se koko varmaa menee ton mukaa, et minkä laittaa välilehtien fontin kooks tuolla mallin suunnittelutyökalussa? :D

      Poista
    2. Heh, pitää koittaa sitä! :D Mulla on ollut ihan kamala ongelma niiden kanssa ku tuntuu etten millään saa niitä pienemmiksi. Fontin muuttamista en olekaan kokeillut...

      Masa-habanero <3

      Poista
    3. Mulla ainaki pelas niin ku koitin ! :) Tosin en tiiä onks näissä malleissa eroo, mutta sulla taitaaki olla sama ku mulla? :D Toivon mukaan saat laitettua !

      Poista
    4. Joo silleenhän se toimi... Höh, hölmöä ettei sitä saa mitenkään muuten pienennettyä. No toimipahan noinkin :)

      Poista
  6. Wau, värikkäät puomit, I like (; Tosi nätti toi Nupa, itsekkin tykkään rautiaista. Heppasi kuulostaa ihan minun vuokrikseltani, ihan saman luonteinen ! (:
    Mutta tykkään sun kirjotustyylistä, se on jotenkin niin selkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo sateenkaaripuomit on aika kivat kyl ! :D Kiitos, rautiaat jotenki aina kiinnittää mun katseen ku meillä semmosia ollu (: Oii, varmasti ihana heppa siis sekin ;) ! Kiva kuulla, kiitän :'----)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !