lauantai 10. maaliskuuta 2012

Feeling a bit frustrated...

Voi että... tämä on taas niitä päiviä, kun toivoisin omistavani totaalisen automaattihevosen (tiedän ettei sellaisia todellisuudessa ole, joidenkin kanssa se yhteinen sävel vain löytyy helpommin...). Meillä oli taas aamulla koulutunti ja harjoittelimme tuon Helppo A:2 -ohjelman osia. Nuutti tuntui alkuverkassa todella kivalta, ei ihan vielä täysin terävältä, mutta sellaiselta, että siitä olisi hyvä lähteä vaatimaan lisää. Annoin sen tavalliseen tapaan liikkua aika pitkässä muodossa ja yllätyin positiivisesti siitä, kuinka hienosti heppa heti alkuraveissa itsensä kantoi. Eevakin kehui Nuutin perusliikkumisen näyttävän jälleen paremmalta :) Noh, kaikki kuitenkin levisi kun ruvettiin harjoittelemaan ravipohkeenväistöjä. Teimme niitä alkuun samalla tavalla, kui ne ovat tuossa kouluohjelmassa, eli pitkän sivun lopussa tehtiin puolivoltti ja palattiin pohkeenväistössä uralle (kuin täyskaarto, paluu uralle vain pohkeenväistössä eikä normaalisti suoraan ravaten). Vaikka kuinka olen noita väistöjä hevosen kanssa harjoitellut niin tuntuu, että se on aina yhtä vaikeaa kun rupeaa tekemään uudelleen toisena päivänä. Vaikka ne saisi kuinka hyväksi edelliskerralla ! En vain ymmärrä ja tämä on välillä niin turhauttavaa... Nuutti vetää itsensä väistössä tuhannen mutkalle, kiemurtelee ja kiskoo minut irti satulasta. Laiskiainen, heti kun pitäisi tehdä jotain uralla puksuttelua kummallisempaa niin alkaa hillitön sluibailu... Eeva sanoi, että teen ihan oikeita korjauksia, mutta hevonen vain pitäisi saada antamaan periksi. Sille on tuo itsensä pitkäksi vetäminen vain niin pinttynyt tapa, että ei sitä ihan kerralla opeteta siitä pois. Olisi kyllä tehokasta saada Nuutti joksikin aikaa ihan ammattilaisen (esimerkiksi juuri Eevan) treeniin, joka voisi oikeasti sanoa sille miten pitää toimia...


No, noiden puolivoltti-pohkeenväistöjen jälkeen teimme muutamia väistöjä ihan pitkän sivun alusta kohti pituushalkaisijaa, 5m kerrallaan. Eli 5m väistöä, suoristus ja toinen 5m (tai no hieman reilu, kun maneesi on sen 22m leveä) pituushalkaisijalle. Nämä sujuivat hieman paremmin. HIEMAN, todella hitusen paremmin, mutta pääsin sentään pariin otteeseen kiittämään. Eeva neuvoi, että alkuun näissä on tehtävä hieman kompromisseja, eli päästettävä hevosta vaikka pidempään muotoon jos se siinä suostuu liikkumaan tasaisena ja reippaana väistön läpi. Näitä meidän on vain nyt treenattava niin paljon, niin paljon, että ihan rupeaa kyllästyttämään... Väistöt ovat Nuutin kanssa teknisesti helppo liike ja käynnissä ne luonnistuvat oikein hyvin, mutta kun sitten ravissa pyytää siltä esimerkiksi juuri Helpon A:n vaatimaa muotoa, niin ei enää sujukaan... Laukkaväistötkin sujuvat helpommin.

Laukassa harjoittelimme ohjelman vastalaukkakuvioita, joka sekin tehdään täyskaarron kautta. Eli siis myötälaukkaa pitkän sivun päätyyn, siellä täyskaarto ja vastalaukkaa uraa pitkin kulmakirjaimeen saakka. Oikeassa laukassa M -kirjaimessa tapahtuu käynnin kautta laukan vaihto = meille todella haastava juttu, kuten taas tänäänkin tuli todettua. Siirtymät alaspäin - kuten ehkä aiemmin täältä olette lukeneetkin - ovat aina olleet niitä ongelmakohtia, joita on kyllä saatu hiottua paremmiksi, mutta etenkin laukka-ravi siirtymät leviävät herkästi. Lisäksi kun pitäisi sitten vielä ennen kulmaa saada nostettua vasen laukka... tuohon siirtymään valahtaa helposti ihan liikaa metrejä. Vasemmassa laukassa on siirtyminen raviin, ei sekään mikään kovin helppo juttu, mutta sentään vähän parempi. Nämä, sekä nuo väistöt ovat niitä missä tökkii, muuten menee ihan ok. Meillä on hyvä muoto, josta on varaa pyytää jopa hieman matalempaa tarpeen vaatiessa, sekä ihan hyvät perus ravi ja laukka. Lisäksi kesviravit ovat kuulemma paljon parempia kuin ennen, niihin alkaa pikkuhiljaa oikeasti tulemaan näyttävyyttä ja selkeämpää eroa harjoitusraviin :) Ainoana ongelmapisteenä taas... kesviravista takaisin harjoitusraviin siirtyminen. Hemmetti, että Nuutti osaakin olla vaikea... vaikka kuinka yritin skarpata ja ratsastaa vahvasti, niin se kyllä osaa tuon venkoilun. Ensi tunnilla voisin laittaa kanget suuhun, niillä se ei niin helposti pääse vetämään minua pois satulasta, mutta tulee toisinaan herkästi liiankin nippuun.


Loppuu menin vielä harjoitusravissa muutamia käyntisiirtymisiä. Ne sujuivat ihan kivasti, heppanen kantoi itsensä ja liikkui muutenkin hyvässä muodossa. Käynti vain oli jotenkin ihan ihmeellistä, tai siis Nuutti ei olisi halunnut lainkaan mennä eteen vaikka tuntuikin ajoittain aika räjähdysherkältä. Se vain väisti ja tepsutteli sellaisilla pikkuaskelilla menemään... ja ihan tyhjänä edestä, tuntui etten vain saanut mitään tuntumaa koko hevoseen. Siinäkin piti taas laskea muotoa alemmaksi, jotta hevonen rentoutui edes hieman. Heti kun siirsin taas raviin, liike tuntui todella kivalta. Eevakin sanoi, että se näytti olevan siinä paremmin läpi kuin koskaan ennen hänen näkemänään. Ihan loppuun tein vielä pienen, 5m väistönpätkän vaikeampaan suuntaan, eli oikealle ja viimein hevonen suostui liikkumaan mukisematta sivulle tasaisessa, pyöreässä muodossa ! Finally !! Eeva kehui väistön olleen lähes loistava - alkutuntiin verrattuna ;D Paljon on työmaata... ! Suurin työ on tosiaan saada hevonen pois noista huonoista tavoistaan, sillä se kyllä osaa ja kykenee.

Kenotan jotain ihmeellistä... katse melkein eteenpäin ja sillai.

Tunnin jälkeen Sofia otti meistä vielä kuvia ulkosalla kun pellolla oli niin ihana sumu ! Tuo mielestäni ihanan taianomaisen tunnelman aina... ;) Säätöjen tekeminen vain on usein hieman hankalampaa, ettei sitten kaikki pala ihan puhki. Tänäänkin kun oli jotenkin ihan valkoista / harmaata joka paikassa. Ja ah olenpas taas niin hemaiseva voi kyllä... onneksi heppanen sentään edustaa !


Phuuh... tässä on nyt vähän ristiriitaiset fiilikset... Meillähän on siis huomenna kotitallilla nuo estekisat, mutta olen kyllä niin kahden vaiheilla... Olen stressannut varmaan keskiviikosta saakka, enkä vain käsitä miksi. Luokkana siis 90cm, ei mitään erikoista estekorkeudessa eikä muussakaan. Olemme tuota hyppineet niin paljon, että vähemmälläkin treenaamisella luulisi onnistuvan. Jotenkin vain jännittää kaikki... Eniten ehkä se, millainen Nuuttinen on verryttelyssä. Se on etenkin estekisoissa varmasti se vaikein juttu. Radalla hevonen keskittyy aina 110% eikä kyttäile mitään, mutta verkassa sillä on usein vähän omaakivaa. Äh... toisaalta olen pienesti innoissani, Nuutin kanssa se itse hyppääminen on ihan älyttömän kivaa, mutta yf... en tiedä. Tekisi mieli perua lähtö, mutta tiedän, että se jäisi sitten harmittamaan. Ei kai auta muu kuin mennä katsomaan miltä näyttää ja yrittää parhaansa. Lähden hakemaan ihan rauhallista perusrataa, jossa hevonen on kuulolla ja yritän itse olla miettimättä liikaa. Usein menee vikaan siinä vaiheessa, kun minä jään miettimään jotain askeleita ja säädän kaikkea turhanpäiväistä. Nyt kun en ole estevalmennuksissa säännöllisesti käynyt, niin tuntuma on itsellä vähän hukassa. Siksi mietinkin ensin, että mennäkkö 80cm vai 90cm, mutta tulimme sitten äidin kanssa siihen tulokseen, ettei sillä loppujen lopuksi oikeastaan ole niin merkitystä. Saa nähdä, wish me luck !

Tässä postauksessa siis kuvia tämän päivän tunnilta, kaikki © Sofia :) Anteeksi kun eivät ole huopa ja pintelit samaa väriä, mutta ehkä vähän antaa anteeksi tuo kun minulla itsellänikin on pinteleiden tapaan tummansinistä päällä... :D Yritän saada tilatuksi ne turkoosit joku päivä.

En tiedä miten Sofia onnistui nappaamaan noin paljo onnistuneita kuvia, mutta... I'm not gonna lie, menomme oli ehkä aika lähellä tätä tällaista koko tunnin. "Muahan et raipalla husi !"

P.S. Olen kyllä ihan maassa kun kuulin tänään radiostakin tuosta, että Terra Nova lopetetaan ensimmäisen tuotantokauden jälkeen :( Tuotahan on aavisteltu jo jonkun aikaa ja olen siitä netistä lukenut, mutta toivo eli silti... Pakko myöntää, että elättelen toiveita oikeastaan edelleen. Ei tuota nyt vaan voida lopettaa perkele ! Kumpa yhtäkkiä tulisikin joku kunnon ylläriuutinen, että "hellurei just kiddin' !"... muuten itken verta.

4 kommenttia:

  1. paljon harjottelua vaan ni uskon että teillä alkaa sujumaan kouluilut mm. väistöt tosi hyvin ! viehän se aikansa mut tiiän et te pystytte siihen :)ja tottakai meette estekisoihin , uskon että hyvin menee . ootte niin hieno pari ja teil sujuu ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti, pitää muistaa vaa ratsastaa tiukasti eikä antaa periks.... :'----) Kiitos !! :)

      Poista
  2. Ihana tuo teidän huopa!! kuolaan sen perään .. <33
    nuutti oli oikein hienona! ;'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mäki tykkään siitä toooosi paljon ! ;)
      ... kyllä se aina välillä =) !

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !