sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Where have the unicorns gone?

Juu. Tein, kuten arvelinkin tekeväni... peruin siis lähtöni tämän päivän estekisoissa. Tietenkin se tässä vaiheessa vähän harmittaa, mutta tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Jos on oikeasti sellainen tunne, ettei tiedä haluaako radalle lähteä, niin ei ehkä kannata... turha sinne on kovapäisesti mennä huonoa suoritusta tekemään.

Äiti ja Jonna lähtivät aamulla tallille joskus puoli yhdeksän maissa ja minä raahauduin sinne tunnin verran perässä. Sisko siis osallistui tuohon ryhmäratsastusluokkaan ja hänen starttinsa oli kymmenen aikoihin. Saavuin paikalle niin, että ehdin sen kuvata. Kun äiti palasi radalta edellistä ryhmää avustamasta, sanoin hänelle että "perun kyllä lähtöni ihan juuri...". Äiti kysyi miksi ja vastasin vain, ettei ole hyvä fiilis. Hevonen kyllä osaa, mutta minä tarvitsen enemmän treeniä rohkaisuksi emmekä viikolla ehtineet hyppäämään... Odotin äidin tavalliseen tapaansa vain sanovan, että no hyvin se menee kun vain muistat sitä ja tätä... mutta hän sanoikin: "no peru. Se voi olla ihan fiksu päätös." Olin tuosta jotenkin hirveän helpottunut, vaikka kyllähän minä äidin sanomisista huolimatta voin tehdä ihan siten miltä itsestäni tuntuu. Ja nyt vain tuntui tältä. Kyllä minä normaalistikin aikalailla hermoilen (kaikesta mahdollisesta), mutta siinä vaiheessa kun jännitys muuttuu ahdistukseksi... on ehkä parempi antaa itselleen hieman armoa :D Seuraaviin estekisoihin ihan aikuisten oikeasti tähtään ja HALUAN. Olen myös noita ulkopuolisia vähän katsellut ja jos vaikka saisi sitä pikku e -asiaakin tässä kevään aikana eteenpäin (Essi, nyt me ihan oikesti harjoittelemme ja ajamme sen eikö !)... ;) Tässä maalis-huhtikuussa nyt ei ole mikään kovin hätä vielä, normaalistikin olemme tähän vuodenaikaan pitäneet suht matalaa profiilia kisojen suhteen... Nuuttisen vireystaso kun saattaa nousta vähän sellaiseksi, ettei pysy enää touhu hanskassa. Enkä yhtään tykkää kisoissa sieltä selästä lennellä... tulee sellainen fiilis, että häiriköi muiden verryttelyä, kun tietää itsekin miten hankalaa siellä selässä on, mikäli toinen hevonen käy riehumaan / lennättää ratsastajansa jonnekin ja juoksee irrallaan. Menee pasmat ihan sekaisin.

Jonna & Buffalo. Hiano poni :)

Kesää kohti kun tässä mennään niin helpottaa :) Olisi kyllä mahtavaa kun saisi Nuutin lykättyä muutamiin kisoihin (eritoten juuri estekisoihin) jonkun oikeasti hyvän ratsastajan kanssa. Voisi ehkä antaa myös vinkkiä, miten heppaa saa verryttelyssä paremmin kuulolle jne. koska ne radat eivät ole se ongelma (... sen jälkeen kun pilli on viheltänyt ja lähtölinja ylitetty...) :P No juu, kyllä tässä varmaan ihan eniten auttaisi se kun vain saisi ratoja alle enemmän. Kyllä näitä tulee... :) Jonnan suorituksen jälkeen hoidimme hänen poninsa pois ja tulimme maneesiin katsomaan kisoja. Äiti lähti ajelemaan kohti Naantalia, Villen peliä katsomaan ja minä jäin tuon häsläsiskon kanssa kaksin. Ihan oikeasti alkoi mennä hermo, kun sai koko ajan huomautella jostakin... tyyppi ei vain osaa olla minuuttiakaan paikallaan tai hiljaa............... arh. Kuvatakin kun yritin, niin jatkuvasti oli pakko häiriköidä. Ilman Sofiaa olisin varmaan räjähtänyt (...vaikka tämä alkuun lähtöni perumisesta kuittailikin hehe), onneksi hän oli siinä kanssani apinoimassa... "mis ovat yksisarviseet... ?!" don't ask ! Vaihteeksi en osannut kuvata yhtään, säädöt olivat koko ajan ihan pielessä kun valaistus muuttui ja plaa. Okei, ei tekosyitä... en vain osaa. Kiva katsoa siinä vieressä, kun apinakaveri saa ihan täydellisiä kuvia ja omat ovat kuraa :( ehkä minäkin vielä joku päivä opin... tuli sieltä nyt sentään muutamia ihan onnistuneitakin. En tiedä vammaako tuo kuvat.fi edelleen (ei lataa kuvia...), pitänee testata kunhan saan kuvaset koneelle ja muokattua. Mikäli sivusto ei pelitä, niin sähköpostitse voin kuvat halukkaille lähettää :) Kuvia siis luokista II ja III.

Kisojen loputtua hoitelimme vielä Nuudeliduudelin. Se oli karsinassa syömässä päiväheiniään ja voi tui kun se on niin söpönen :) Toinen olisi varmaan ihan onnensa kukkuloilla siellä pomppinut... tai vaihtoehtoisesti ajatellut, että ottakaa nyt tuo tunari pois selästäni, eihän tästä mitään tule. Forgive me ! Juu no, ihan kivaa meillä oli vaikkei hyppäämässä oltukaan... :) Kävelin heppasen kanssa ilman satulaa ympäri tallin pihaa, oli niin ihana ilma, ettei maneesi houkutellut lainkaan ! Kevät ♥ Pitkän suostuttelun jälkeen sain Jonnan nuristen ja maristen kuvailemaan minua & Nuudelia, mutta voi sanonkomikä.......... niistä melkein 2000:sta hänen räpsimästään otoksesta vain muutama on tarkennettu kohteeseen =) Ei toki ärsytä lainkaan... Nuuttikin kun niin söpönä poseerasi ! Enkä toki ole miljoonaa kertaa Jonnalle tuosta sanonut, että katso mihin tarkennat äläkä vain räiski... ! Mutta eii, ei vain mene jakeluun. Joten nyt on tyytyminen noihin pariin tarkkaan kuvaa, joissa heppa ei edes ole parhaimmillaan (vaikka söpö tietenkin aina onkin), minusta puhumattakaan... hmph. Toivon mukaan saan nuo Sofian ottamat kuvaset myös, hänkin kun onneksi saapui paikalle paparazzeilemaan... :)

Varmaankin lempparini tämän päivän kuvista :) Tarkennus viimein kohdillaan ja omakin naama lähes ok. Lumi hieman palanut puhki, mutta jotenkin mielestäni jopa sopii kuvaan... :)

Juu, ainakaan ei ollut valinnan vaikeuksia kuvien kanssa tänään heh heh....... Kommentoida saa silti (kuten aina) oikein mielellään ! :) Muistakaahan muuten edelleen tuo arvonta, osallistumisaikaa on 20.3. klo 20 saakka ! ;) Pakko vielä tähän loppuun liittää video, mistä siis ovat lähtöisin nuo yksisarvisjutut........ :D Enjoy !


... en vain pysty olemaan nauramatta :D Englanniksi tämä on niin suloinen ! ... no okei ehkä hitusen sellainen weird, mutta tulee sentään vähän myötätuntoinen olo, eikö? :D Kuunnelkaa vaikka ! Haha.

21 kommenttia:

  1. Olen huomannut että perutte aivan tosi usein startteja?! Mitä järkeä ilmottautua alunperinkään ja aiheuttaa kisanjärjestäjille ongelmia jos on noin epävarmaa kokoajan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö tää oli eka kerta ku peruin mun startin ilmottautumisajan ollessa jo menny XD Että joo totaa, jos vaikka sanoisit asioista vasta sitte ku tiiät paremmin :) :)

      Poista
    2. Hahha lol noloi noi jotka anonyymeinä pätee toisten blogeissa ..... :DDDD ite taitaa olla aika epävarma kun ei uskalla ees omalla nimellä laittaa viestii hahha :DDDDD Älä välitä tommosist!!!
      - J

      Poista
    3. Ylimmälle anonyymille:
      -ennen kuin pädet, varmistu faktoista
      -suurta harmia kisajärjestäjille tuskin aiheutui, sillä kisat olivat muutenkin jäljessä aikataulustaan ja kyllä siellä pari muutakin perui, yleensä kisoissa on aina niitä jotka peruvat syystä tai toisesta.
      En nyt sano että se olisi toivottavaa tai että aina olisi tälläinen tilanne, mutta jos joskus kerran näin sattuu niin se tuskin kenenkään maailmaa kaataa. Eiköhän Susanna kuitenkin aina pyri starttaamaan/perumaan ilmoittautumisajan puitteissa.
      Ihania kuvia ja hauskat nuo videot:) Tsemppiä tuleviin kisoihin!

      Poista
    4. Juu no mustaki kieltämättä vähän hassuu tulla sanomaan, että perun usein startteja kun tää on eka kerta näin x''----) Ja toi että "olen huomannut......." mistähän tää on sitte niin huomannu, ois ihan hauska tietää =) !
      Ja tietenki pyrin aina starttaamaan, ei kai kukaan nyt kisoihin ilmoittaudu jos ei ole mitään aikeita lähteä... :D
      Kiitos !! :)

      Poista
  2. no ite en aikanaan menisi kisoihin, jos on huono fiilis. on voinu olla ilmottautuessa hyvä mieli, mutta kisapäivänä ei... joten älä valita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en mäkää :'----D Musta se on oikeestaan ihan tyhmää tehä jotain mikä ei tunnu hyvältä :D

      Poista
  3. kiva postaus, on kyllä hieno ruuna ! (:

    VastaaPoista
  4. toisaalta saatto olla ihan hyvä toi peruminen , täältä kumminki vähän paha sanoa kun ei sun tunteita tiedosta .. : / mut uusia kisoja kohti vaan ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyl mä uskon et se oli oikee ratkasu :) Jos ois viikolla ehtiny valvovan silmän alla hyppäämään, ni ois voinu olla toinen juttu, mutta ku ei onnistunu... Mut jep näinpä ! (:

      Poista
  5. Harmi että jouduit perumaan tuon radan, mutta toki se saattaa olla parempi vaihtoehto kuin sitten mennä sinne radalle sähläämään.. Tämä on tosi mukava blogi, ja kirjotat ihanan pitkiä tekstejä! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on on :) Kiitos, kiva kuulla !! :'----)

      Poista
  6. Jooo tulevaisuuden huippukuskit ! ;)

    Seuraavia kisoja odotellessa, kyllä se teidän (este)kisakausi kohta starttaa tänkin vuoden osalta :) (Eholle ens viikonloppun vinkvink;) mutjoo siis jotkut kisat nyt vaa tavoitteeks :)!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllää !! ;)
      Jeps kyllä kyllä, mulla on jo pari hyvää plääniä hihi ! Ooh ootko menos? Mitä luokkaa? :) Joo no ainaki noi Wiknerin seuraavat estekisat öö millonkoha ne ny olikaa ! Ja sit jos täs lähel ois jotai ni saattas äitiki innostuu kuskaa ;D

      Poista
    2. hyvähyvä;)
      öö mennää varmaa 90 ja 100 taas, kun meidän kyyti menee 80 ja 90, niin ei tartte siellä sitten koko päivää viettää :D pitäis vaa hommaa niitä lisäkirjaimia korttiin, niin ei tarttis miettii niin paljon aikatauluja:)

      Poista
    3. Oujee kiva !! :) No niimpä, ois niin paljo helpompaa !

      Poista
  7. Mene joku niin maahankaivettu luokka, ettei tarvitse jännittää ekoissa kisoissa. On sitten sellainen varmuus, että selvityy. Kannattaa mennä sellaisiin kisoihin joissa 2 kenttää, jossa toisella ne esteet ja toiselle saa verkata muuten. Verkkaa kunnolla siellä esteettömällä kentällä ja juuri ennen rataa vaan pari hyvää hyppyä alle. Monella menee siihen se verkka että koitetaan hypätä mahd paljon ja hevonen villiintyy eikä saa riittävästi verkkaa sileällä. Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se oo toi estekorkeus mikä jännittää, Nuutilla on paljo helpompi hypätä vähän isompaa :) Ja jep, I know ! :) Näin oon aina tehnykki, siis että sileellä verkka lähinnä käynnissä ja laukassa + ihan pari onnistunutta verkkahyppyä. Monet hevoset (Nuutti mukaanlukien) ku vaa kerää aina vaan lisää kierroksia mitä enemmän hyppää tai pitkittää verkkaa muuten... :P Kiitos !

      Poista
  8. Vähä mä hajosin tolle suomenkieliselle videolle x') Suloista on, kertakaikkiaan 8D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no eikö ! x''-----D Onhan toi vähä krhm koominen...... :D

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !